Kotona ollaan! Olenkin ollut jo tasan kuukauden verran ja ajantaju on taas aivan sekaisin. DTS:llä oleminen tuntuu jo jotenkin niin kaukaiselta ajatukseltakin. Tuntuu haikealta kuinka monta hienoa hetkeä on niin helposti unohdettavissa, mutta pitää keskittyä kaikkeen siihen mitä tuolta on lähtemättömästi jäänyt käteen. Tämä puolenvuoden mittainen ajanjakso on ollut unohtumaton seikkailu! Kaikki ei ollut ruusuilla tanssimista, vaan myös ihan normaalia elämää siellä maailman toisella puolen. En ole kyllä missään vaiheessa katunut lähtemistäni. Tää aika on ollut parasta, tapahtumarikkainta ja kasvattavinta aikaa elämässäni.
Tunnevuoristorata kuvailee mun reissua. Tuolla mua venytettiin moneen suuntaan ja sain taukoamatta olla mukavuusalueiden ulkopuolella. Sain nähdä itsestäni ja muista ne parhaimmat puolet, mutta myös ne pahimmat. Näin jälkeenpäin olen vain kiitollinen myös kaikista haasteista ja vastoinkäymisistä koska ne aina kasvattavat meitä eniten. 



Tasan kuukausi sitten myöhään tiistai iltana saavuin Helsinki-Vantaan lentokentälle matkustettuani lähes vuorokauden verran. Lensin ensin Kapkapungista Lontooseen missä odottelin kymmenisen tuntia ja sieltä lensin sitten Suomeen. Olin tietyllä tavalla odottanut kotiinpaluuta varmaankin ihan reissuun lähtöpäivästäni lähtien. Laskin tuolla monesti päiviä, mikä jotenkin helpotti mua nauttimaan siellä olemisesta. Pidin kuitenkin koko ajan mielessäni kuinka lyhyt aika tuo lopulta on, että muistaisin ottaa kaiken irti. Pahinta olisi jos joutuisin nyt miettimään ja harmittelemaan etten nauttinut tarpeeksi, mutta uskon että koti-ikävä, omien aikataulujen ja yksityisyyden kaipuu sun muu kuuluu asiaan tuollaisella reissulla. 
Luulin olevani vain innoissani kotiinpalusta, mutta mitä nopeammin kotiinpalu reissun aikana uhkaavasti lähestyi, sitä enemmän mua alkoi jännittämään. Mietiskelin paljon kuinka suuri kulttuurishokki mulla tulee olemaan, kuinka oudolta kaikki tulee tuntumaan ja kuinka vaikeaa tulee olemaan jatkaa normaalia elämää täällä kotona. Kuukausi sitten Suomessa lentokentälle laskeuduttuani mulla tuli kunnon flashbackit reissuni alkuhämmingeistä; myöhästyneistä lennoista, kentällä odottelusta sun muusta. Mietin myös miten en silloin loppuenlopuksi tiennyt yhtään mitä kaikkea odottaa ja nyt seikkailu on jo takanapäin. Ulkoisesti näytän varmasti ihan samalta tyypiltä, mutta kuinka paljon olenkaan saanut elämääni sisältöä; niin paljon kokemuksia, uusia ajatuksia, mitä mahtavimpia ystäviä yms. Lentokentällä mua odotteli mulle läheisimmät ihmiset eli rakas äiti, sisko, lanko ja kihlattuni. Lopulta kotiin palattuani kaikki tuntuikin oudon normaalilta, samalla hyvältä. Mietin vain että täällä sitä nyt ollaan, vaikka meinasikin päästä itku tullessani omaan huoneeseeni. Oma sänky ja oma suihku, ikävä on ollut kova! Silti paluu tuntuu vähän kuin olisi vain ollut pienillä päikkäreillä. Elämä on jännää!




Miltä elämä on näyttänyt kotiin palattuani? Lupasin itselleni ottaa ainakin tämän ensimmäisen kuukauden rennosti, joten tämä onkin ollut ihanan rentoa aikaa. Olen ehtinyt viettää aikaa kavereiden kanssa sun muuta sellaista. On ollut siistiä palata kotiseurakuntaan! Sainkin heti ensimmäisessä nuorekkaassa jumiksessa Raison vapiksella ollessani kertoa vähän reissukuulumisia. 
Vaikka kotiinpaluuni tuntuukin hyvältä enkä saanut pahempaa kulttuurishokkia, on kuitenkin haastavia juttuja ja mietteitä. Tähän mennessä haastavimpia juttuja on muun muassa ollut tottuminen taas yksinasumiseen ja olemiseen, kun olin 24/7 ihmisten keskellä puolivuotta putkeen. Välillä on hetkiä jolloin tunnen itseni yksinäiseksi ja välillä itken ikävästä ystäviäni kohtaan maailman toisella laidalla. Kaikki vastuunotto täällä kotona ei myöskään ole helpoimmasta päästä. Nyt on tullut aika kun mun pitää miettä mitä haluan ruveta opiskelemaan ja töitäkin pitäisi hakea. Uusia alkuja kohti siis!



Siunatuilla fiiliksillä mennään! Muutama päivä sitten vietettiin pääsiäistä jolloin olin perheeni ympäröimänä mökillä rentoutumassa. Siinä rentoutumisen keskellä ei kuitenkaan sovi unohtaa miksi meillä ylipäätään on jotain mitä viettää. Pääsiäisen aikoihin meidän Pelastajamme kuoli ristillä syntiemme tähden, ylösnousi ja elää vielä tänäkin päivänä. Suurinta rakkautta mitä kukaan voi koskaan osoittaa. Toivottavasti kaikilla oli oikein siunattu pääsiäinen!




Tässä quote joka on itsellenikin muistutuksena siitä kuinka meidän ei tulisi käyttää aikaamme murehtimiseen, koska se aika menee vain hukkaan. Saadaan luottaa Iskän johdatukseen, mistä oon saanut oppia paljon. Näillä fiiliksillä eteenpäin! Lisää settiä ja paljon kuvia reissusta on tulossa tässä lähitulevaisuudessa. Eli ollaan kuulolla :)
Tässä vielä hieno biisi hyvillä sanotuksilla ja hyvällä meiningillä. Vähän afrikkalaista tunnelmaa! Oikein hyvää alkanutta viikkoa teille!