Kuudes kokonainen päivä täällä alkaa olemaan loppusuoralla. Jo nämä kuusi päivää on ollut kuin vuoristorataa, tunteet menevät sinne tänne. Kuvista ja siitä, että olen oikeasti toisella puolella maapalloa tässä älyttömän kauniissa maassa, voisi kuvitella kaiken olevan täydellistä, mutta sitä tämä ei ole. Näiden viiden kuukauden aikana tulee tulemaan paljon haasteita vastaan. 
Viikon viimeisinä päivinä olin hyvin stressaantunut meidän tiukasta aikataulusta ja tuntui etten ehdi hetkeksikään hengähtämään. On tullut hetkiä jolloin englannin puhuminen tuntuu liian haastavalta ja tekisi mieli vain olla hiljaa. Ennen tänne tulemista olin kuullut että voin sanoa hyvästit yksityisyydelle ja hiljaisuudelle. Se todellakin piti paikkaansa! Olen jo näiden päivien aikana joutunut monessa tilanteessa tulemaan mukavuusalueeni ulkopuolelle. Muun muassa torstai iltana afrikkalaistyylisessä kirkossa kutsuttiin ihmisiä eri maista lavalle tanssimaan ja siellä mä sitten tanssin ainoana suomalaisena noin parin sadan ihmisen edessä. Se oli kumminkin hauskaa! 

Viikonloppuisin olemme vapaita tekemään mitä haluamme. Eilen matkustimme muutaman tytön kanssa ensimmäistä kertaa junalla kiertelemään muutamaan kauppakeskukseen Muizenbergin ulkopuolelle. Onneksi yksi tytöistä, Carla, on kotoisin Etelä-Afrikasta ja tietää miten homma toimii, sillä junalla matkustaminenkaan ei ole turvallisimmasta päästä tällä seudulla.
Tänään lähdimme pienellä porukalla seikkailemaan kohti Kapkaupungin Hillsong Churchiä. That was nice! Muuten päivä on kulunut lepäillessä, mitä todellakin tarvitsen tulevaan viikkoon. Onneksi meillä on kolme kuukautta aikaa tutustua Muizenbergiin ja sen ympäristöön. Välillä tuntuu etten osaa nauttia tarpeeksi tästä kaikesta, mutta yritän muistaa että tänään oli vasta kuudes päivä vaikka tuntuu kuin olisimme olleet täällä paljon kauemmin. Toiveikkaana kohti uutta viikkoa!



Kuulemisiin!