Kotona ollaan! Olenkin ollut jo tasan kuukauden verran ja ajantaju on taas aivan sekaisin. DTS:llä oleminen tuntuu jo jotenkin niin kaukaiselta ajatukseltakin. Tuntuu haikealta kuinka monta hienoa hetkeä on niin helposti unohdettavissa, mutta pitää keskittyä kaikkeen siihen mitä tuolta on lähtemättömästi jäänyt käteen. Tämä puolenvuoden mittainen ajanjakso on ollut unohtumaton seikkailu! Kaikki ei ollut ruusuilla tanssimista, vaan myös ihan normaalia elämää siellä maailman toisella puolen. En ole kyllä missään vaiheessa katunut lähtemistäni. Tää aika on ollut parasta, tapahtumarikkainta ja kasvattavinta aikaa elämässäni.
Tunnevuoristorata kuvailee mun reissua. Tuolla mua venytettiin moneen suuntaan ja sain taukoamatta olla mukavuusalueiden ulkopuolella. Sain nähdä itsestäni ja muista ne parhaimmat puolet, mutta myös ne pahimmat. Näin jälkeenpäin olen vain kiitollinen myös kaikista haasteista ja vastoinkäymisistä koska ne aina kasvattavat meitä eniten. 



Tasan kuukausi sitten myöhään tiistai iltana saavuin Helsinki-Vantaan lentokentälle matkustettuani lähes vuorokauden verran. Lensin ensin Kapkapungista Lontooseen missä odottelin kymmenisen tuntia ja sieltä lensin sitten Suomeen. Olin tietyllä tavalla odottanut kotiinpaluuta varmaankin ihan reissuun lähtöpäivästäni lähtien. Laskin tuolla monesti päiviä, mikä jotenkin helpotti mua nauttimaan siellä olemisesta. Pidin kuitenkin koko ajan mielessäni kuinka lyhyt aika tuo lopulta on, että muistaisin ottaa kaiken irti. Pahinta olisi jos joutuisin nyt miettimään ja harmittelemaan etten nauttinut tarpeeksi, mutta uskon että koti-ikävä, omien aikataulujen ja yksityisyyden kaipuu sun muu kuuluu asiaan tuollaisella reissulla. 
Luulin olevani vain innoissani kotiinpalusta, mutta mitä nopeammin kotiinpalu reissun aikana uhkaavasti lähestyi, sitä enemmän mua alkoi jännittämään. Mietiskelin paljon kuinka suuri kulttuurishokki mulla tulee olemaan, kuinka oudolta kaikki tulee tuntumaan ja kuinka vaikeaa tulee olemaan jatkaa normaalia elämää täällä kotona. Kuukausi sitten Suomessa lentokentälle laskeuduttuani mulla tuli kunnon flashbackit reissuni alkuhämmingeistä; myöhästyneistä lennoista, kentällä odottelusta sun muusta. Mietin myös miten en silloin loppuenlopuksi tiennyt yhtään mitä kaikkea odottaa ja nyt seikkailu on jo takanapäin. Ulkoisesti näytän varmasti ihan samalta tyypiltä, mutta kuinka paljon olenkaan saanut elämääni sisältöä; niin paljon kokemuksia, uusia ajatuksia, mitä mahtavimpia ystäviä yms. Lentokentällä mua odotteli mulle läheisimmät ihmiset eli rakas äiti, sisko, lanko ja kihlattuni. Lopulta kotiin palattuani kaikki tuntuikin oudon normaalilta, samalla hyvältä. Mietin vain että täällä sitä nyt ollaan, vaikka meinasikin päästä itku tullessani omaan huoneeseeni. Oma sänky ja oma suihku, ikävä on ollut kova! Silti paluu tuntuu vähän kuin olisi vain ollut pienillä päikkäreillä. Elämä on jännää!




Miltä elämä on näyttänyt kotiin palattuani? Lupasin itselleni ottaa ainakin tämän ensimmäisen kuukauden rennosti, joten tämä onkin ollut ihanan rentoa aikaa. Olen ehtinyt viettää aikaa kavereiden kanssa sun muuta sellaista. On ollut siistiä palata kotiseurakuntaan! Sainkin heti ensimmäisessä nuorekkaassa jumiksessa Raison vapiksella ollessani kertoa vähän reissukuulumisia. 
Vaikka kotiinpaluuni tuntuukin hyvältä enkä saanut pahempaa kulttuurishokkia, on kuitenkin haastavia juttuja ja mietteitä. Tähän mennessä haastavimpia juttuja on muun muassa ollut tottuminen taas yksinasumiseen ja olemiseen, kun olin 24/7 ihmisten keskellä puolivuotta putkeen. Välillä on hetkiä jolloin tunnen itseni yksinäiseksi ja välillä itken ikävästä ystäviäni kohtaan maailman toisella laidalla. Kaikki vastuunotto täällä kotona ei myöskään ole helpoimmasta päästä. Nyt on tullut aika kun mun pitää miettä mitä haluan ruveta opiskelemaan ja töitäkin pitäisi hakea. Uusia alkuja kohti siis!



Siunatuilla fiiliksillä mennään! Muutama päivä sitten vietettiin pääsiäistä jolloin olin perheeni ympäröimänä mökillä rentoutumassa. Siinä rentoutumisen keskellä ei kuitenkaan sovi unohtaa miksi meillä ylipäätään on jotain mitä viettää. Pääsiäisen aikoihin meidän Pelastajamme kuoli ristillä syntiemme tähden, ylösnousi ja elää vielä tänäkin päivänä. Suurinta rakkautta mitä kukaan voi koskaan osoittaa. Toivottavasti kaikilla oli oikein siunattu pääsiäinen!




Tässä quote joka on itsellenikin muistutuksena siitä kuinka meidän ei tulisi käyttää aikaamme murehtimiseen, koska se aika menee vain hukkaan. Saadaan luottaa Iskän johdatukseen, mistä oon saanut oppia paljon. Näillä fiiliksillä eteenpäin! Lisää settiä ja paljon kuvia reissusta on tulossa tässä lähitulevaisuudessa. Eli ollaan kuulolla :)
Tässä vielä hieno biisi hyvillä sanotuksilla ja hyvällä meiningillä. Vähän afrikkalaista tunnelmaa! Oikein hyvää alkanutta viikkoa teille!

Terveisia Brasiliasta!
Kolmas kokonainen viikko Brasiliassa on aluillaan. Joulukuun kymmenes paiva lensimme halvimman lennon takia ensin Dohaan, joka sijaitsee jossain pain Lahi-Itaa, ja sielta kahdeksan tunnin vaihdon jalkeen Sao Paoloon. Vietimme ensimmaiset paivat pastoripariskunnan farmilla. Sielta saavuimme Baruerissa sijaitsevaan seurakuntaan jossa me majoitumme.
Spontaanisuus kuvastaa hyvin meidan tahan astista outreachiamme. Saamme valilla vasta lavalle mennessamme tietaa mita meidan tulee tehda seuraavaksi, mika kertoo jotain siita miten kaikki asiat taalla hoituu. Tama sopiikin mainiosti mulle, joka haluaa aina tietaa mita tapahtuu seuraavan tunnin kuluttua. Taalla saa taas oppia niin paljon!
Ensimmainen viikko taalla tuntui ikuisuudelta ja ehti tapahtua vaikka kuinka paljon. Oli paivia jolloin olimme taukoamatta menossa johonkin. Alussa kaikki muutokset tuntuivat aika vaikeilta: vieras maa, vieraat ihmiset, vieras kieli (varmaan noin 98% ihmisista puhuu pelkastaan portugalia), uusi aikataulu jne. Nyt kumminkin olemme jo alkaneet tottua taalla olevaan meininkiin.




Olemme kayneet monessa jumalanpalveluksessa, joissa olemme vetaneet ylistysta, esittaneet tanssiesityksia, joku meista on saarnannut sun muuta sellaista. Seurakunnat taalla ovat ottaneet meidat avosylin vastaan ja ainakin jotain mita olen tahan mennessa oppinut brasilialaisilta on huikea vieraanvaraisuus. Onneksi taalla on ihan alyttoman hyvaa ruokaa, mutta valilla tuntuu etta nama yrittavat vakisin lihottaa meidat :D 
Vietamme paljon aikaa host seurakuntamme nuorten parissa ja on upeaa nahda kuinka heidan sydamensa palaa Jumalalle!! Me tulimme tanne palvelemaan ihmisia ja antamaan, mutta he antavat ja opettavat meille niin paljon. Joka viikko ti-pe opetamme heille englantia. On hauska itse samalla oppia jonkun verran portugalia. Enpas olisi noin pari vuotta sitten uskonut viettavani puolivuotta puhuen pelkastaan englantia tai viela opettavani sita, kun tunsin olevani luokallani huonoin englannin puhumisessa. Nothing is impossible! 



Viime tiistai oli tunteikas paiva ja taynna kiitollisuutta! Oli mun 19 vuotis synttarit. Mietin ettei varmaan kovin moni saa viettaa 19 vuotis synttareitaan tallaisessa paikassa tehden asioita mita me taalla teemme. Sina aamuna kavimme moikkaamassa kehitysvammaisten asuntolassa olevia nuoria. Se oli pysahdyttava kokemus ja kosketti enemman kuin mikaan pitkaan aikaan. Viimeinen asukas keta tervehdimme oli suloinen viisi vuotias poika joka istui pyoratuolissa ja katsoi telkkaria. Kosketimme hanta ja pieni hymy muodostui hanen kasvoilleen. Saimme tietaa etta han on taysin sokea. Olkaamme kiitollisia elamasta ja terveydesta! Tuo paiva paattyi kivasti meidan tiimin jarjestamiin yllaribileisiin. Kiitollisuus.



Tama pikku veitikka Matteus asuu majoituspaikkamme vieressa ja tykkaa kun on saanut monta uutta leikkikaveria.
Sao Paolon kauppakeskukset ovat taynna jaatavan kokoisia joulukoristeita. Muuten taalla ei kylla ole ollut ollenkaan joulutunnelmaa. Taalla oppinut ainakin sen etta joulu ei tule koristeista sun muista, vaan rakkaista ystavista ja perheesta mun ymparilla.
Vietimme joulun pyhat pastoripariskunnan farmilla leppoisissa tunnelmissa. Meinasi iskea DTS:an ajan pahin koti-ikava, mutta onneksi meita pidettiin taalla kuin osana perhetta. Taman joulun nama tyypit taalla oli mun perhe. 





Brasiliassa vietetaan joulua 25. paiva joulukuuta, mutta yllatyin ettemme oikeastaan tehneet sina paivana mitaan erityista paitsi leikimme iltasella hauskaa lahja leikkia. Sain lahjaksi ihanan laukun ja laulavan minionin. Paras lahja ever! 




Paasimme myos olemaan osallisia kihlajaisissa, mika tarkoitti lisaa ruokaa ja lisaa herkkuja. We had a good time! Uusin voimin kohti tulevia viikkoja. 
Siunattua loppuvuotta kaikille <3 Kirjoittelen lisaa taas ensi vuonna!

Hello!
Blogissa on ollut vähän hiljaista lähiaikoina. Nyt on 2,5 kuukautta Etelä Afrikassa täynnä! Tuntuu hullulta! Viimeisen kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Tässä vaiheessa DTS:ää on tullut aika erota ja  lähteä aktiotiimien kanssa eri puolille maailmaa. Viimeisinä päivinä on ollut haikeita hetkiä hyvästellessämme kaksi tiimiä, Mauritius- ja Nepali- tiimin. On tyyppejä keitä mulla on oikein kova ikävä, mutta onneksi tapaamme jälleen 2,5 kuukauden kuluttua kun palaamme kaikki vielä yhteen täällä Muizenbergissä.
Mun tiimin lähtö Brasiliaan viivästyi lentolippu häslingeistä johtuen, joten lähdemme matkaan vasta tulevana torstaina. Oon tästä kumminkin enemmän kuin kiitollinen sillä mun rakas sisko Minttu, lanko Matti ja meidän ystävämme Petteri saapuu tänne keskiviikkona. Ehdin siis näkemään heidät. Praise the Lord!



Noin kuukausi sitten olin mukana spinning- tapahtumassa jossa pyöräilimme ihmiskaupan uhrien puolesta keskellä kauppakeskusta. Say no to human trafficing! 



Pidimme ihanan brunssin Brasilia- tiimin kesken. Tuli myös valloitettua Pöytävuori; yksi Kapkaupungin suosituimmista turistikohteista. Hikeä ja, lähellä oli ettei myös, kyyneliä. Kovaa treeniä vauhdista riippuen, mutta maisemat jotain niin sen arvoista. 





Päätimme jo joku aika sitten että Tero tulee moikkaamaan mua tänne jos lennot sun muut asiat järjestyy. Niinhän siinä kävi että Tero laskeutui turvallisesti Kapkaupunkiin pari viikkoa sitten. Oli lentokentälle mennessä aika jännät paikat.. se innostuksen määrä, mutta samalla pieni jännitys siitä että miltä tuntuu yhtäkkiä nähdä kahden kuukauden erossa olon jälkeen. Piti kyllä ensimmäisen halauksen aikana hetki miettiä oliko se unta vai totta.
Oon niin kiitollinen tästä miehestä ja meidän yhdessä viettämistä kymmenestä päivästä täällä toisella puolella maailmaa. Tää mies ei jätä juttuja vaan puheiden tasolle, vaan ottaa asiat tosissaan ja oikeesti hoitaa ne loppuun asti. Ei löydy sanoja kuvaamaan kuin siistiä että hän tuli ja pääsi näkemään minkälaisessa paikassa mä oikein oon ollut tän parisen kuukautta ja myös tutustumaan moniin huikeisiin tyyppeihin täällä.




Suomi-herkkuja!!! Aiettä. Eniten mulla oli ollut ikävä ruisleipää ja kunnon purkkapusseja. Kiitos Terolle! Kiitos myös Petralle & Miikalle ihanasta lahjasta <3



Ei vitsit! Oltiin pingviinien valtaamalla biitsillä Simon's Townissa ja sinne piti päästä toistamiseen. Pingviinit on huikeita otuksia! Vähän tylsiä mutta samalla niin hauskoja. Oli hieno elämys kahlailla vedessä samalla kun pari pingua uiskentelee siinä 30cm päässä sun jaloista. Tällaista ei pääse kokemaan ihan joka päivä.




Torstai iltana oli viimeinen Worship- night Bay Churchissä. Huikeeta kun Tero sai olla mukana siunaamassa meidän aktiotiimit matkaan.



Marraskuun 29. päivä oli ikimuistoinen mulle ja Terolle. Sinä iltana kapusimme yhdessä Muizenbergin vuoren huipulle ja menimme kihloihin. Great to do life with this man <3 Rakastan. Kiitos jokaiselle ihanista onnitteluista! Sitä tajuu aina vain uudelleen kuinka upeiden ihmisten ympäröimänä saa olla.
Viime maanantai aamuna oli aika jälleen hyvästellä, mikä siinä hetkessä tuntui vaikealta. Onneksi mulla on täällä niin paljon mihin keskittyä etten ehdi liikaa ikävöimään. Pian näemme taas.



Let me introduce; pannukakkuja pekonin kera! Olin fiiliksissä. Viime torstaina mulla oli viimeinen mentori hetki tämän hienon nuoren naisen Elisabethin kanssa. Hän on tyyppi kenelle oon saanut avautua ihan kaikista ajatuksista viikottaisissa tapaamisissamme kymmenen viikon ajan. Nämä tapaamiset on todellakin ollut mulle avuksi. Oon aina meidän juttuhetkien jälkeen nähnyt asiat kirkkaammin. 




Nämä viimeiset päivät ennen lähtöä tulee täyttymään muun muassa draamojen ja tanssien harjoittelusta ja pakkailusta. Oon edelleen tosi innoissani mun tiimistä, enkä malta odottaa että pääsemme tutustumaan toisiimme entistä lähemmin, oppimaan enemmän Jumalan rakkaudesta ja viettämään huikeeta aikaa yhdessä. Tää on ainutlaatuinen ajanjakso meidän jokaisen elämässä. 
Uusia haasteita ja jännittäviä juttuja luvassa. TJ3 ja kohteena BRAZIL. WE ARE READY!

Ihan huikea viikko takana! Meillä oli taas aivan mahtava puhuja, David Gava, kenen juttuja voisi kuunnella vain lisää ja lisää. Tämän viikon aikana olen saanut ymmärtää enemmän siitä mitä "The Fear of the Lord", eli Jumalan pelko oikein meinaa. Jumalan pelko on hyvää pelkoa joka aktivoi meidät, ei pelkoa joka lamaannuttaa. Hyvän pelon motiivinlähteenä on rakkaus. Aamen.
Maanantaina olin pienellä seikkailulla iloisen nuoren naisen, Kathyn, kanssa Kalk Bay:ssä Muizenbergin lähellä. Ensimmäistä kertaa elämässäni näin hylkeitä lähietäisyydeltä muualla kuin eläintarhassa. En ollut ajatellut hylkeiden olevan noin jäätävän kokoisia, enkä tiennyt niiden liikkuvan niin nopeasti. Tämä luulo muuttui siinä hetkessä kun yksi hylje tuli juoksuvauhtia meitä kohti ja sain juosta kirkuen karkuun. 
Löysimme pienen kahvilan jossa myytiin kuppi kahvia suklaakroisantin kera noin eurolla. Ei mikään huono hinta! Kapkaupungissa on sanoinkuvaamattoman kaunista.



Huippu DTS porukka! Tiistai-iltana palaveerasimme Brazil -tiimin kanssa ja nautimme meidän rakkaiden johtajien Stanleyn ja Tahniin ostamia herkkuja.

Eilen uskaltauduin vihdoin kokeilemaan surffaamista. Muizenbergin ranta on yksi suosituimmista surffauspaikoista. Olen kai vähän hitaasti lämpenevä kun mietin varmaan ensimmäisen tunnin verran ettei surffaaminen kyllä ollenkaan ole mun juttu. Mulla oli nenä ja silmät täynnä suolaista merivettä, sain laudan päähän varmaan toisella aalloolla ja tunsin itseni kaikinpuolin vain hyvin heikoksi ja pieneksi voimakkaiden aaltojen keskellä. Loppuen lopuksi se oli ihan huikea kokemus! Seisoin pari kertaa laudan päällä (sekunnin ajan) kuin kunnon konkari ja näin hylkeen noin neljän metrin päässä musta, vou! Jos sulla on mahdollisuus kokeilla surffaamista niin suosittelen. 



Tänään on ollut paras sunnuntai pitkään aikaan ja siitä saan kiittää mun luokkakavereita. Lähdin spontaanisti seikkailemaan Kapkaupunkiin Kathyn, Princen ja Han Seungin kanssa. Kävimme Hillsong Churchissä, shoppailemassa, Aasialaisessa ravintolassa ja myöhemmin jammailimme puistossa. Näistä tyypeistä jokainen on niin lahjakkaita laulajia ja lauluntekijöitä. Mä sain vain kuunnella ja nauttia. Parasta!

https://youtu.be/VK9AkznP9BM tässä meidän torstai illan meininkiä. Oli hauskaa!
Ollaan kuulolla. Siunausta teille!

Täällä taas! 
En meinaa itsekään pysyä kärryillä, kun kahden viikon aikana tapahtunut aika lailla. Nämä kaksi viikkoa on ollut ehdottomasti parhaimmat viikot DTS:ällä tähän mennessä. On alkanut tapahtua kunnon läpimurtoa. Jumala todellakin on täysillä messissä! Meillä on taas ollut aivan huikeita puhujia. On niin suuri etuoikeus olla täällä kuuntelemassa heidän opetuksiaan ja kuulla mitä kaikkea Jumala on tehnyt heidän elämässään. Aiheinamme on ollut "Cost of descipleship", "Father heart of God" ja "Holy Spirit". Tunneilla on ollut aika tunteikas tunnelma. Monet tulevat tosi rikkinäisistä taustoista ja on jotain ihmeellistä nähdä mitä Jumala on jo heissä tehnyt ja tekee tällä hetkellä. Mä saan oppia täällä niin paljon itsestäni ja muun muassa käydä läpi asioita joista luulin jo päässeeni eteenpäin.. Parasta kun voimme vaan antaa kaikki asiat Iskän käsiin ja antaa Hänen aloittaa uusia parantamisprosesseja ja vapauttaa jutuista, mihin emme itse pysty. "God can restore what is broken and change it into something beautiful". God is good!

Teemme täällä eri ryhmissä kerran viikossa "aktioreissuja" pienempiin kyliin lähellä Muizenbergiä. Monet näistä kylistä on sellaisia paikkoja mihin paikalliset eivät halua mennä lähellekään. Oon ollut nyt kaksi kertaa Khayelitsha -nimisessä kylässä, mikä on aika köyhää aluetta. Viime keskiviikkona olin pienessä päiväkodissa täynnä 2-6 vuotiaita ihania nappisilmiä. Tällaiset jutut on niin tärkeitä! Mennään sinne ja rakastetaan heitä. Aina ei voi edes ymmärtää kuinka paljon esimerkiksi kädestä pitäminen voi jollekin merkitä. On kyllä silmiäavaavaa nähdä paikkoja missä on niin erilaiset olosuhteet kuin mihin itse on tottunut. Yritän jatkossa saada napsittua sieltäkin vähän kuvia jaettavaksi. 




Vapaa-ajalla olen alkanut treenata enemmän kuin alussa. Tuntuu hyvältä! Viime viikonloppuna kävimme ensimmäistä kertaa biitsillä vähän ruskettumassa. Ilma on ollut aika vaihtelevaa. Tänään on satanut vettä ja ollut kova tuuli, mutta melkein koko mennyt viikko oli oikein lämmin. Tällä hetkellä meinaa ihan sormetkin palella, kun täällä ei ole sisällä minkäänlaista lämmitystä. Onneksi sisällä ei kumminkaan enää ole yhtä kylmä mitä silloin kuukausi sitten!
Tuntuu hullulta että olen ollut täällä jo pitkälti yli kuukauden. On ollut ihana alkaa tutustua syvemmin ihmisiin. Alkaa pikkuhiljaa tuntua että olemme yhtä suurta perhettä. Suurena perheenä elämiseen kuuluu myös pieniä hermoromahduksia mitä varmaan kaikki täällä on jo eri mittakaavoissa kokeneet. Kommuunissa eläminen todellakin kasvattaa, ainakin kärsivällisyyttä jos ei muuta :'D 



Eilen lähdin porukassa yökylille saman pariskunnan luo niinkuin kaksi viikkoa sitten. Kiva päästä taas vaihteeksi vähän eri ympäristöön, vain hengailla ilman minkäänlaista aikataulua ja syödä kurmeeateria + aamupalaksi Amerikkalaisia pannukakkuja siirapin kera. Kelpaa!

Uusin voimin kohti seitsemättä viikkoa. Kuulemisiin!